Työpaikkapörssi
Työnantaja, onko yrityksesi vailla ammattitaitoista työntekijää?
Klinikkaeläinhoitajat Ry julkaisee tällä sivulla ilmoituksia avoimista työpaikoista. Jo useiden vuosien ajan yhdistyksemme on saattanut yhteen työn sekä niiden tekijät, ja niin myös jatkossakin.
Ilmoittaminen on työnantajille täysin maksutonta.
Ilmoitukset avoimista työpaikosta tulee lähettää osoitteeseen tyopaikkaporssi@klinikkaelainhoitajat.fi. Ennen ilmoituksen lähettämistä, luethan ohjeet ilmoituksen lähettämiseen alta.
Ilmoituksen toimittaminen julkaistavaksi:
-
Viestin otsikoksi/aiheeksi tulee laittaa ainoastaan klinikan nimi sekä sijainti, esimerkiksi Eläinklinikka Emu, Espoo
- Ilmoitus voidaan tehdä tavalliselle word-dokumentille tai suoraan sähköpostin tekstiksi
- PDF-tiedostona toimitettuja ilmoituksia emme julkaise.
- Muistathan ilmoittaa ylläpidolle, kun paikka on täytetty. Ilman hakuajan pääättymistä julkaistavat ilmoitukset poistetaan kolmen (3) kuukauden kuluttua niiden julkaisemisesta, eikä siitä erikseen ilmoiteta ilmoituksen jättäjälle
- Työpaikkapörssissä emme julkaise kuvia tai emojeita
- Ilmoitukset julkaistaan sellaisella tekstillä, kuin ne ylläpidolle tulevat
- Ylläpito ei säilytä ilmoituksia, eli ilmoitus on aina laitettava uudestaan, vaikka kyseessä olisi ilmoituksen uusinta
- Yhdessä viestissä voi olla useampi saman klinikan, samaan aikaan julkaistava ilmoitus
- Uudet ilmoitukset on toimitettava omana erillisenä viestinä, edellisten viestien vastauksena laitettuja ilmoituksia ei julkaista
- Vain osoitteeseen tyopaikkaporssi@klinikkaelainhoitajat.fi tulleet ilmoitukset julkaistaan
- Kaikissa ilmoituksia tai niiden julkaisemista/poistamista/muokkaamista koskevissa asioissa pyydetään ottamaan yhteyttä työpaikkapörssin ylläpitäjään tyopaikkaporssi@klinikkaelainhoitajat.fi
-
Mikäli ette saa paluuviestiä viikon kuluessa ilmoituksenne lähettämisestä, lähettäkää ilmoituksenne uudestaan sekä työpaikkapörssin osoitteeseen (tyopaikkaporssi@klinikkaelainhoitajat.fi) että sihteerille (sihteeri@klinikkaelainhoitajat.fi)
- Ilmoituksen jättäjä saa viestin samaan osoitteeseen, mistä ilmoitus on lähetetty, kun ilmoitus on julkaistu
Työpaikkapörssi päivitetään kerran viikossa, mutta joskus päivityksiä voidaan tehdä useammin.
Huomioithan, että työpaikkapörssiä ylläpidetään vapaaehtoisvoimin ja päivityksiä tehdään muiden töiden ohella, joten joskus voi mennä useampi päivä ennenkuin saapuneet ilmoitukset julkaistaan.
Täällä kohtaavat työ ja tekijät!
Päivitetty 13.11.2025
13.11.2025
Pups'n Pets, Helsinki
Etsimme riveihimme täysiaikaista klinikkaeläinhoitajaa tai eläintenhoitajaa, jolla on erityisesti anestesiaosaamista ja reipas asenne.
Eläinlääkäriasema Pups ́n pets on kasvava yritys, jolla on kolme toimipistettä Helsingistä, kaksi
Jätkäsaaresta ja yksi Kalasatamassa.
Uusin tammikuussa 2025 auennut toimipisteemme toimii Kalasatamassa, jossa tällä hetkellä keskitytään peruspraktiikan lisäksi kirurgisiin toimenpiteisiin ja hammashoitoitoihin. Jätkäsaaressa meillä on peruspraktiikan, leikkauksien ja hammashoitojen lisäksi mahdollisuus kuvantamisiin ja laajempiin ultraäänitutkimuksiin. Työvuorot painottuvat arkisin välille: 8.30-21, lauantaisin 10-18 ja sunnnuntaisin 11-14. Jokaisella klinikallamme on Idexxin kattavat laboratoriolaitteet. Leikkauksissa ja hammashoidoissa käytämme inhalaatioanestesiaa, josta toivomme hakijalta kokemusta, mutta koulutamme tarvittaessa.
Työtehtävä keskittyy pääosin jompaan kumpaan toimipisteeseen ja otamme hakijan toiveet huomioon. Toivomme hakijalta ammatillisen osaamisen lisäksi, asiakaspalvelutaitoja, joustavuutta, paineensietokykyä ja tärkeimpänä huumorintajua. Työporukkamme on iloinen, avoin jossa kaikki voivat olla omia itsejään. Henkilöstöetuina meiltä löytyvät mm. laajat työterveyspalvelut, omien lemmikkien edullinen ja kattava hoito, viikonloppu- ja iltalisät sekä mahdollisuudet jatkokoulutuksiin.
Jos näet itsesi meidän riveissä, niin älä epäröi ottaa yhteyttä!
Valitettavasti emme voi ottaa tällä hetkellä oppisopimusopiskelijoita.
Työsuhde alkaa 12.1.2026 tai sopimuksen mukaan. Palkka määräytyy kokemuksen mukaan alkaen 2300€/kk.
Hakemukset palkkatoiveineen osoitteeseen rekry@pupsnpets.fi 08.12.2025 mennessä.
Lisätietoja jenni.bjorkman@pupsnpets.fi.
Meihin voit tutustua osoitteessa www.pupsnpets.fi
Toivottavasti tapaamme pian!
9.11.2025
Losvikan Eläinklinikka, Uusikaarlepyy & Pietarsaari
Rekrytoimme Klinikkaeläinhoitajaa Losvikan Eläinklinikoille!
– Uusikaarlepyy & Pietarsaari –
Oletko motivoitunut auttamaan sekä ihmisiä että eläimiä ja viihdyt vaihtelevassa työympäristössä tiiviissä tiimissä? Siinä tapauksessa olet etsimämme henkilö!
Haemme Eläinklinikalle vastaanottoapulaisen / klinikaeläinhoitajan vakituiseen työsuhteeseen.
Losvika Eläinklinikkaan kuuluu kaksi hyvinvarustettua klinikkaa. Päävastaanottomme Uusikaarlepyyssä on täyden palvelun pieneläinklinikka, jossa on kattava laitteisto ja in house laboratorio. Hoidamme pääasiassa pieneläimiä, sekä jonkun verran hevosia. Pietarsaaren toimipisteessä keslitymme pieneläinten polikliiniseen työskentelyyn. Tänne tulevat potilaat sekä rutiinikäynneille että laajempiin tutkimuksiin, kuten video-otoskopiaan. Työkavereiksi saat sitoutunut ja asiantunteva tiimi, jossa työilo, asiakaspalvelu ja laatu kulkevat käsi kädessä.
Työtehtäviisi voi kuulua muun muassa:
• Potilaiden sisäänkirjaaminen ja kassapalvelu.
• Puhelinpalvelu, ajanvaraus ja sähköpostien käsittely
• Tarvikemyynti
• Eläinlääkäreiden avustaminen kliinisessä työssä
• Tilausten tekeminen, välinehuolto ja siisteyden ylläpito
Etsimme henkilöä, joka:
• On suorittanut klinikkaeläintenhoitajan tutkinnon, tai muulla tavalla saanut kokemusta alalta.
• Puhuu Suomea ja hallitsee tyydyttävästi ruotsia (englanti on plussaa)
Aikaisempi kokemus Provet Cloud ohjelmasta on suuri plussa
On huolellinen, joustava ja tottunut työskentelemään järjestelmällisesti
Omaa hyvät yhteistyötaidot, on oma-aloitteinen ja asiakaspalveluhenkinen
Viihdyt tiimityössä, mutta osaat myös toimia itsenäisesti
Tarjoamme sinulle:
• Vaihtelevan, viihtyisän työpaikan jossa itse saat kehittyä ja olla mukana kehittämässä klinikan toimintaa
• Kolleegat joilla on rautainen ammattitaito ja hallitsee tiimityöskentelyn
• Työtä kahdessa modernissa, korkeatasoisessa toimipisteessä klinikan aukioloaikojen puitteissa, 37,5h / viikko, tai sopimuksen mukaan.
Paikka täytetään heti kun oikea henkilö löytyy.
Hae lähettämällä hakemuskirje ja ansioluettelo.
Onko kysyttävää?
Ota rohkeasti yhteyttä:
Eirin Losvik, Klinikkamanageri
eirin.losvik@losvika.com
050 350 3665
5.11.2025
Eläinsairaala Huoma, Vantaa
Etsimme asiakaspalveluhenkilöä Huomaamme!
5.11.2025
Eläinklinikka Tassuasema, Kauniainen
Haluaisitko työskennellä pääkaupunkiseudulla yksityisellä
Tassuasema (www.tassuasema.fi) on Kauniaisten keskustassa sijaitseva, vuonna 2015 perustettu, ketjuihin kuulumaton ja perustajaeläinlääkäriensä omistama klinikka. Meillä on vakaa asiakaskunta ja teemme monipuolista ja vilkasta pieneläinpraktiikkaa. Hoidamme jonkin verran myös eksoottisia lemmikkejä.
Vastaanotto on hyvin varusteltu (rtg, ultraääni, leikkaussali, hammasyksikkö, laboratorio) ja tilat ovat uudenaikaiset ja avarat.
Klinikalla työskentelee hoitohenkilökunnan lisäksi 4 eläinlääkäriä.
Meille Tassuasemalla on tärkeää, että työntekijät tuntevat ylpeyttä työstään, viihtyvät työpaikalla ja ovat mukana kehittämässä omaa ja
klinikan toimintaa. Näihin asioihin haluamme jatkuvasti panostaa.
Haemme vakituiseen työsuhteeseen 1.12.25 alkaen jo valmistunutta klinikkaeläinhoitajaa (tällä hetkellä emme valitettavasti voi ottaa oppisopimusopiskelijaa).
Hallitset itsenäisesti asiakaspalvelun ja eläinlääkärin avustamisen lisäksi verinäytteiden oton, röntgenkuvien oton sekä potilaiden valmistelun toimenpiteisiin (kanylointi, intubointi). Anestesia- ja heräämövalvonta on sinulle tuttua ja koet ne omaksesi. Tiimityö on sinulle helppoa ja mieleistä ja hyvän työilmapiirin vaaliminen itsestäänselvyys.
Hoitotyötä tehdään Tassuasemalla arkisin kahdessa vuorossa klo 8-21 välillä, työaika on 8 tuntia. Viikonlopputöitä tai päivystyksiä ei ole.
Tarjoamme sinulle viihtyisän ja hyvähenkisen työpaikan sekä kilpalukykyisen palkan (aloituspalkka määräytyy kokemuksen mukaan) ja
mahdollisuuden kehittyä työssä, mihin myöskin kannustamme. Lisäksi tarjoamme työterveyshuollon Terveystalossa ja vapaa-ajan
tapaturmavakuutuksen.
Jos koet olevasi sopiva täydennys hoitotiimiimme, laita vapaamuotoinen hakemus ja CV osoitteeseen elainklinikka@tassuasema.fi. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten älä epäröi ottaa yhteyttä.
TERVETULOA TÖIHIN TASSUASEMALLE!
5.11.2025
Savion Eläinklinikka Oy, Kerava
Hoitajaksi huipputiimiin Keravan Saviolle?
30.10.2025
Työsuhteen luonne: tarvittaessa töihin kutsuttava
Tehtävä: klinikkaeläinhoitaja, asiakaspalvelija
Tarjoamme klinikkaeläintenhoitajalle tuntitöitä mukavien työkavereiden ja monipuolisten työtehtävien parissa Helsingin Myllypuron nykyaikaisella klinikalla. Klinikalta löytyy laajat palvelut ja nykyaikaiset laitteet.
Toivomme hakijalta klinikkaeläintenhoitajan koulutusta tai kokemusta klinikkatyöstä sekä vahvaa asiakaspalvelu kokemusta. Etsimme henkilöä, jolla on positiivinen ja työhön tarttuva asenne, sekä tiimityötaidot. Hyvät vuorovaikutustaidot ja asiakaslähtöinen asenne ovat keskeinen osa työtä. Englannin kielen taito katsotaan eduksi.
Tervetuloa mukaan MyllyVet:in iloiseen tiimiin!
30.10.2025
Huiskuhäntä, Jämsä
Etsimme klinikkaeläinhoitajaa osa-aikaiseen työsuhteeseen.
Huiskuhäntä on pieni yksityinen pieneläinklinikka Jämsässä. Meillä työskentelee kaksi eläinlääkäriä ja kolme klinikkaeläinhoitajaa. Klinikkaeläinhoitajista yksi on suorittanut EAT ja toinen aloittaa EAT-opinnot. Omistajaeläinlääkäri Anni on jatkokouluttautunut erityisesti hammassairauksien osalta. Olemme siis työporukka, joka on ammatillisesti kunnianhimoinen!
Erityisen tärkeänä koemme eläinten ja asiakkaiden kohtaamisen mahdollisimman stressittömästi ja empaattisesti. Olemme kaikki suorittaneet Fear Free – tutkinnon. Klinikan tiloissa työskentelee myös eläintenkouluttaja, jonka apuun voimme kääntyä tarvittaessa. Tarjoamme maalaisjärjellä varustettua hyväntuulista, luotettavaa ja laadukasta palvelua. Asiakkaat puhuttelevat meitä usein etunimillämme ja pääsemme tutustumaan potilaisiimme, koska asiakaskuntamme on vakiintunut.
Klinikka on rakennettu ”lattiasta kattoon” vuonna 2018 ja laitteistomme on ajantasainen.
Työ ajoittuu klo 8–20 väliselle ajalle. Olemme avoinna arkisin ja talvella myös lauantaisin. Palkka on työsuhteen alussa 15 €/h. Kasvavien asiakasmäärien vuoksi työaika voi kokoaikaistua. Työsuhteen alussa on puolen vuoden koeaika.
Lisätiedot ja hakemukset sähköpostitse anni.torhonen@huiskuhanta.fi. Paikka täytetään, kun sopiva hakija löytyy.
26.10.2025
Eläinklinikka Kruunu, Seinäjoki
Etsimme anestesiataitoista hoitajaa pienelle hammashoitoihin keskittyvälle klinikalle!
Eläinklinikka Kruunu on uusi, ketjuuntumaton yhden eläinlääkärin klinikka Seinäjoen Joupissa. Tarjoamme perushammaspalvelut kattaen hampaiden poistot ja peruseläinlääkärin palvelut hyvin varustellulla klinikallamme. Vuonna 2026 tulemme laajentamaan hammaspalveluitamme. Teemme myös perusleikkauksia pieneläimille.
Meiltä löytyy inhalaatioanestesialaitteisto, kattavat anestesiamonitorit, hammasröntgen ja perustasoinen laboratorio (kliininen kemia ja immunologia).
Etsimme hoitajaa toimimaan eläinlääkärin työparina. Tärkeimpiin tehtäviisi kuuluu anestesiavalvonta ja potilaasta huolehtiminen esirauhoituksesta ekstubaatioon. Lisäksi vastaat hammashuoneen/ leikkaussalin valmistelusta ennen toimenpidettä ja eläinlääkärin avustamisesta toimenpiteissä. Meillä ei ole erillistä asiakaspalvelijaa, vaan asiakaspalvelusta vastaavat ensisijaisesti hoitaja eläinlääkärin avustuksella.
Koulutamme sinulle anestesiavalvonnan ja inhalaatioanestesiakoneen käytön laitteillamme, mutta odotamme sinulta tarkkuutta ja tunnollisuutta potilastyössä. Kokemus anesteasiavalvonnasta on plussaa. Meille potilasturvallisuus on kaikessa ensisijaista ja edellytämme sinulta samaa. Työyhteisössämme tärkeää on hyvä yhteishenki ja positiivinen ote työhön.
Tällä kertaa etsimme työntekijää vakituiseen työsuhteeseen, työssäoppimispaikkaa meillä ei ole tarjota tällä hetkellä.
Työaika
Työaika on 8 h/pv, 4–5 päivää viikossa. Työntekijä sitoutuu työskentelemään joko 4 tai 5 päivänä viikossa. Mikäli myöhemmin haluat muuttaa työaikaasi, sovitaan tästä erikseen. Klinikan aukioloajat ovat ma-ti 12–20 sekä ke-pe 08.30–16:30. Työaika ajoittuu klinikan aukioloaikoihin ollen 32 tai 40 tuntia viikossa.
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, aloitus sopimuksen mukaan.
Palkkaus ja edut:
Tuntipalkka on 16€/h.
Henkilökuntaetuja esim. omien lemmikkien hoito edullisemmin, kattava työterveyshuolto ja -vakuutus. Perehdytys on järjestelmällinen ja lisäkoulutus sovitaan vuosittain erikseen. Henkilökunnan palaverit yhteisistä asioista järjestetään säännöllisesti ja sisäinen viestintä on sujuvaa.
Pyydämme kiinnostuneita lähettämään CV:n ja vapaamuotoisen hakemuksen.
Lisätietoja antaa:
Sofia Jalonen, yrittäjäeläinlääkäri
0413281838
20.10.2025
Vet Rent, Oulu
Etsimme Ouluun keikkatyöntekijää
Vuorot:
- 1-3 vuoroa viikossa
- 7,5h/per vuoro
- satunnaisia viikonloppu vuoroja
Tarjoamme:
- Määräaikaisen / osa-aikaisen työn eläinklinikalla
- Mahdollisuuden jatkaa keikkatyönä myös muilla klinikoilla tulevaisuudessa
- Joustavat työajat ja mukavan työyhteisön
- Ilta -la-pyhäpäivä lisät, lomakorvaus jokaisen palkan yhteydessä.
Maksetaan korvaus yli 50km työmatkasta.
Palkkaus kokemuksen perusteella 14-17,6€/h.
CV & hakemus - info@vetrent.fi
tai kotisivun kautta www.vetrent.fi
16.10.2025
Eläinsairaala Aisti, Vantaa
Eläinsairaala Aistin yötiimiin hoitajaksi?
Voit olla urasi alkutaipaleella tai jo kokenut hoitaja, meille tärkeitä on oikea asenne ja halu kehittyä yhdessä. Päivystyskokemus, sekä kokemus anestesiatoimenpiteissä toimimisesta katsotaan eduksi.
Eläinsairaala Aisti on ympäri vuorokauden avoinna oleva eläinsairaala Vantaalla.
Olemme osa ympäri Suomea toimivaa Vireä Groupia.
Erikoisalaamme on eläinneurologia, tarjoamme kattavat palvelut myös ortopediassa, sisätaudeissa, kardiologiassa, oftalmologiassa sekä hammashoidoissa.
Käytössämme on nykyaikainen tutkimuslaitteisto diagnostisen kuvantamisen osalta; MRI ja tietokonetomografia, suoradigiröntgen, hammasröntgen ja ultraäänilaitteet.
Sairaalassamme on myös kattavat laboratoriolaitteet. Leikkaussalimme toimivat tarvittaessa ympäri vuorokauden ja voimme suorittaa vaativatkin kirurgiset operaatiot.
Tarjoamme suunnitellun perehdytyksen työhön, hyvät henkilöstöedut (mm.laaja työterveyspalvelu), omien lemmikkien kattavan ja edullisen hoidon sekä rehuetuja.
Kannustamme henkilökuntaamme kouluttautumaan haluamallaan osa-alueella.
Palkka työsuhteen alussa 2500 €-2900 €/kk kokemuksen mukaan.
Työntekijöille maksetaan lauantai- ja sunnuntailisät sekä ilta- ja yölisät.
Tällä hetkellä meillä ei ole tarjota oppisopimuspaikkoja.
Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen:
Lisätietoja tehtävästä antaa Heidi Lindström heidi.lindstrom@aisti.info p. 040 569 74 08
Lähetäthän hakemuksesi pikimmiten, viimeistään 16.11.2025 mennessä.
Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.
Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.
Tervetuloa aistilaiseksi!
16.10.2025
Neovet Oy, Loimaa
Neovet Oy on Loimaalla jo 12 vuotta toiminut yksityinen eläinlääkäriasema. Tarjoamme monipuolisia palveluja pieneläimille peruskäynneistä ja hammashuolloista leikkauksiin ja röntgen- ja ultraäänitutkimuksiin. Nyt etsimme tiimiimme klinikkaeläinhoitajaa, joka haluaa kasvaa ja kehittyä kanssamme.
Miksi Neovet on hyvä työpaikka?
• Pitkä kokemus ja vakiintunut asiakaskunta
• Monipuoliset työtehtävät ja mahdollisuus oppia uutta
• Ammattitaitoinen ja lämminhenkinen tiimi
• Rauhallinen ja viihtyisä työympäristö Loimaan keskustassa
Tehtävät:
• Potilaiden vastaanotto ja valmistelu toimenpiteisiin
• Anestesian valvonta ja heräämöhoito
• Laboratoriotutkimusten valmistelu ja avustaminen
• Asiakaspalvelu ja neuvonta
• Klinikan siisteydestä huolehtiminen
Odotamme sinulta:
• Klinikkaeläinhoitajan tutkintoa
• Tiimityötaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä
• Halua oppia ja kehittyä ammatillisesti
• Joustavuutta ja oma-aloitteisuutta
Tarjoamme:
• Kilpailukykyisen tuntipalkan
• Mukautuvan työajan 3–5 päivää viikossa
• Rennon ja kannustavan työilmapiirin
Lähetä hakemuksesi ja CV:si osoitteeseen info@neovet.fi tai soita 040 5860171 lisätietoja varten.
9.10.2025
Eläinklinikka Tassula, Kotka
Eläinklinikka Tassulaan Kotkaan haetaan osaavaa, mukavaa työkaveria!
Eläinklinikka Tassula on yksityinen klinikka, joka on toiminut Kotkassa jo yli 10 vuotta.
Meillä on iloinen työyhteisö, jossa autamme toisiamme ja tuemme myös haasteellisemmissa tilanteissa.
Työntekijöiltämme olemme tänä vuonna saaneet mm. seuraavia palautteita:
”Täällä on tosi mukava olla, tykkään kovasti”
”Tykkään, kun saa keskittyä potilaisiin ja kollegoilta saa tukea hyvin”
”Työkaverit on iloisia ja yhdessä on kiva tehdä”
Olisitko sinä meille etsimämme klinikkaeläintenhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen? Ensisijaisesti toivoisimme, että tulisit täysiaikaiseen työsuhteeseen, mutta voimme keskustella myös lyhyemmästä työajasta, esim. 2-4 työpäivän viikosta.
Haluaisimme sinun olevan mukava työkaveri, jonka kanssa yhteistyö on helppoa. Osaat hoitaa niin asiakaskommunikaation, kuin suhteesi työyhteisön muihin jäseniin positiivisella ja avoimella otteella.
Meillä Tassulassa kantavana ajatuksena on se, että vaikka emme voi poistaa kaikkia eläintenhoitoalan työssä kuormittavia tekijöitä, kuten vaativia asiakaspalvelutilanteita, voimme vaikuttaa isosti siihen, miltä töissä tuntuu olla joka päivä.
Tuemme aktiivisesti työntekijää sekä pyrimme yhdessä löytämään parhaat ratkaisut siihen, että töissä jaksaisi mahdollisimman hyvin.
Eläinlääkärin työparina tekisit niin peruspotilaita, kuin avustaisit pehmytosakirurgiassa, hammastoimenpiteissä ja sisätautitutkimuksissa. Hoitajilla on meillä mahdollisuus myös suuntautua hoitotyössä tiettyyn, enemmän heitä kiinnostavaan osa-alueeseen.
Tassulassa meillä on 300 neliön tilat, jotka sisältävät hyvät sosiaalitilat, 3 vastaanottohuonetta, sekä omat tilat hammashommille, leikkauksille, valmistelulle ja toki kuvantamiselle. Meillä on myös isohko myymälä, josta asiakkaat saavat haettua erikoisruoat, ja tarvikkeet saa mukaan samalla hoitokäynnillä.
Toivomme sinulta:
-klinikkaeläintenhoitajan tutkintoa
-positiivista ja reipasta otetta työhön, erinomaista asiakaspalvelutaitoa ja oma-aloitteisuutta
-hyviä tiimityötaitoja ja halua vaikuttaa työilmapiiriin positiivisesti omalla toiminnalla
Tarjoamme sinulle:
-kuukausipalkkauksen klinikkaeläintenhoitajan tehtävässä 2200-3000 e riippuen kokemustasosta ja vastuualueista
-laajennetun työterveyshuollon ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
-mukavan työpaikan, jossa tehdään yhdessä tiiminä töitä hyvässä hengessä
-säännöllistä jatkokoulutusta, niin ammatillista koulutusta, kuin esim. TYHY-päiviäkin, joissa keskitymme enemmän työssäjaksamisen/työhyvinvoinnin osa-alueisiin
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten älä epäröi ottaa yhteyttä.
Toivottavasti saataisiin sinusta osa meidän Tassulan väkeä!
Laittaisitko hakemuksen ja CV:si Tassulan Kotkan toimipisteen klinikkapäällikölle Terhille: terhi.notkola@elainklinikkatassula.fi, niin sovitaan haastattelusta!
Tassulan nettisivuilta www.elainklinikkatassula.fi
sekä somesta @elainklinikkatassula (face, insta ja tiktok) löydät meistä lisätietoja.
7.10.2025
Pohjois-Suomen Eläinsairaala, Oulu
Haemme Pohjois-Suomen Eläinsairaalaan anestesiataitoista ja anestesiatyöskentelystä kiinnostunutta valmistunutta klinikkaeläinhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen.
Aika: aloitus heti tai sovittaessa
Työsuhteen luonne: kokonaikainen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde
Tehtävä: klinikkaeläinhoitaja
Tule klinikkaeläinhoitajaksi Ouluun! Tarjoamme ammatillisesti kehittävän tehtävän eläinten parissa eläinsairaalaympäristössä mukavien työkavereiden ja monipuolisten työtehtävien parissa. Paikallisen työyhteisön lisäksi tukenasi on Evidensia-verkoston laaja ammattilaisten joukko.
Tarjoamme vakituisen, kokoaikaisen työsuhteen kuukausipalkalla. Peruspalkan lisäksi maksamme vuorokohtaiset ilta- ja viikonloppulisät. Työntekijöillämme on voimassa laajat työterveyspalvelut, Epassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedulla, omien lemmikkien hoidon etuus sekä useita muita henkilöstöetuuksia. Evidensian hyvät koulutusmahdollisuudet mahdollistavat ammattitaidon kehittämisen uran eri vaiheissa.
Odotamme hakijalta klinikkaeläinhoitajan tai pieneläinhoitajan koulutusta. Aiempi kokemus eläinsairaalassa työskentelystä katsotaan eduksi. Etsimme henkilöä, jolla on hyvä anestesiaosaaminen ja joka on kiinnostunut kehittämään anestesiaosaamistaan edelleen. Positiivinen ja työhön tarttuva asenne, kiinnostus monipuolista potilastyötä kohtaan sekä tiimityötaidot ovat tärkeitä ominaisuuksia työssä menestymiseksi. Hyvät vuorovaikutustaidot ja asiakaslähtöinen asenne ovat keskeinen osa työtä. Englannin kielen taito katsotaan eduksi.
Lisätietoja tehtävästä antaa sairaalan johtaja Johanna Hatunen, johanna.hatunen@evidensia.fi
29.9.2025
Anident, Veikkola
Töitä tarjolla hoitajalle!
Anident on Suomen ainut hammashoitoihin erikoistunut pieneläinklinikka. Työmme koostuu pääasiassa lähetepotilaiden vaativammista hammashoidoista (juurihoidot, oikomiset) sekä suu- ja leukakirurgiasta (vaativat hampaiden poistot, leukamurtumat, suukasvaimet). Lähiseudun lemmikkien yleispraktiikka kuuluu pienenä osana toimintaamme.
Anident on vuonna 1993 perustettu yritys ja keväästä 2023 lähtien osa Vireä Groupia. Vuonna 2015 rakennetut toimitilamme ovat ihanat ja toimivat! Täydellisen hammashoitovarustuksen lisäksi Anidentissa on CBCT-laite (cone beam CT), leikkaussali, digiröntgen, sekä talon sisäinen peruslaboratorio.
Työyhteisömme on pieni ja tehokas, ja yhteishenki meillä on uskomattoman hyvä. Anidentin arvot ovat: luotettavuus, ammattimaisuus ja empatia.
Tällä kertaa etsimme joko tutkinnon suorittanutta pieneläin- tai klinikkaeläinhoitajaa, oppisopimuspaikkaa meillä ei ole tarjota.
Valitulle hakijalle koulutetaan Anidentin erikoisjutut, mm. hammashoito- ja anestesiaosaaminen, mutta tulovaatimuksena on huolellisuus ja tarkkuus, tahto tehdä hyvää työtä ja tietysti potilasturvallisuuden asettaminen etusijalle. Kaikilla hoitajilla on lisäksi oma vastuualueensa klinikan ei-kliinisessä toiminnassa.
Työaika on 8 h/pv, 4-5 päivää/viikko. Klinikka on auki arkisin 8-20, paitsi perjantaisin 8-16. Työ on vuorotyötä ja työvuorot sijoittuvat ajalle 7-21. Kyseessä on vanhempainvapaan sijaisuus vuoden 2026 loppuun.
Oma auto on välttämätön. Anident on savuton työpaikka.
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, aloitus sopimuksen mukaan.
Palkkaus ja edut:
Palkkaus kokemuksen mukaan, alk. 2600 €/kk täydellä työajalla.
Henkilökuntaetuja esim. omien lemmikkien hoito edullisemmin, ePassi, kattava työterveyshuolto ja -vakuutus. Perehdytys on järjestelmällinen ja lisäkoulutus sovitaan vuosittain erikseen. Vireä tarjoaa lisäksi kattavasti koulutuksia myös hoitajille. Henkilökunnan palaverit yhteisistä asioista järjestetään säännöllisesti ja sisäinen viestintä on sujuvaa. Järjestämme vuosittain työhyvinvointipäiviä, pikkujoulut ja henkilökunnan tapahtumia.
Lisätiedot ja hakemukset: Klinikkajohtaja Liisa Teräaho liisa.teraaho@anident.fi
23.9.2025
Malmin Eläinklinikka Apex, Helsinki
Etsimme klinikkaeläintenhoitajia rakentamaan uutta Malmin eläinklinikka Apexia!
Malmin Apexissa puhaltaa muutoksen tuulet – ja nyt etsimme eri tasoisia klinikkaeläintenhoitajia mukaan uudistuvaan tiimiimme! Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä eläinten hyvinvoinnin eteen, samalla kun rakennamme yhdessä klinikastamme entistä vaikuttavampaa ja toimivampaa kokonaisuutta.
Mitä tarjoamme?
Mahdollisuuden olla mukana kehittämässä klinikan toimintaa ja prosessejaMonipuolisia työtehtäviä osaamisesi ja mielenkiintosi mukaanTiimin, jossa arvostetaan avoimuutta, huumoria ja yhdessä tekemistäTukea ammatilliseen kasvuun ja kouluttautumiseenSinulle, joka olet valmis tarttumaan työhön ja kehittämään uuttaEtsimme hoitajaa, jolla on jo kokemusta ja ymmärrystä klinikan eri osa-alueista – arvostamme valmiutta tarttua työhön itsenäisesti ja osallistua kehittämiseen.Arvostat eläinten ja asiakkaiden kohtaamista lämpimästi ja ammattitaitoisesti
Miksi juuri nyt? Olemme aloittaneet matkan kohti uutta – ja tarvitsemme juuri sinua mukaan tekemään siitä totta. Tule osaksi tiimiä, jossa jokaisen panos näkyy ja kuuluu
Juulia Martimo
Klinikan johtaja
+358 500 482742
Malmin Eläinklinikka Apex
Kirkonkyläntie 15
00700 Helsinki
+358 300 484657
23.9.2025
Karhupuiston Pieneläinklinikka, Kallio, Helsinki
Haemme Karhupuiston Pieneläinklinikalle Helsingin Kalliossa Klinikkaeläinhoitajaa.
–
Aika: aloitus heti
Työsuhteen luonne: kokonaikainen, toistaiseksi voimassa oleva työsuhde
Tehtävä: klinikkaeläinhoitaja
Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, jossa pääset työskentelemään kissojen ja koirien lisäksi, myös eksoottisten eläinten parissa ja mahdollisuuden osallistua ideoimaan kehittyvää liiketoimintaamme.
Tarjoamme vakituisen, kokoaikaisen työsuhteen kuukausipalkalla.
Odotamme hakijalta klinikkaeläinhoitajan koulutusta. Oppisopimuspaikkaa emme tällä hetkellä pysty tarjoamaan. Aiempi kokemus klinikkatyöskentelystä katsotaan eduksi.
Arvostamme positiivista ja oma-aloitteista otetta työhön. Myös hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot sekä asiakaslähtöinen asenne ovat keskeinen osa työtä klinikallamme.
Karhupuiston Pieneläinklinikka on pieni ja kodikas klinikka, jossa asiakkaat ja potilaat kohdataan yksilöllisesti. Klinikalta löytyy oma laboratorio, ulträäni- laite, hammas- ja tavallinen röntgen, leikkaussali sekä inhalaatioanestesia valmiudet.
Paikka täytetään heti sopivan hakijan löytyessä.
Lisätietoja tehtävästä saa klinikan numerosta 0449769581 tai eläinlääkäri Mari Ylä-Outinen p. 0500998766 tai info@karhupuistonpienelainklinikka.fi. Soittele tai laita viestiä, niin jutellaan lisää.
Avoimen hakemuksen voi laittaa palkka toiveineen osoitteeseen: info@karhupuistonpienelainklinikka.fi
17.9.2025
Nummelan eläinklinikka, Nummela
Haemme tiimimme täydennykseksi töihin kutsuttavaa klinikkaeläinhoitajaa.
Nummelan Eläinklinikka on pieni, tammikuussa ovet avannut, yksityinen, eläinlääkäriomisteinen klinikka Vihdin Nummelassa.
Meillä hoidetaan kissoja ja koiria monipuolisesti (vähän myös kissoja pienempiä eläimiä), teemme leikkauksia ja paljon hammashoitoja. Käytössämme on IDEXXin laboratoriolaitteisto. Röntgen ja pieni laajennus on suunnitteluasteella ensi vuodelle.
Klinikkamme on auki vain arkisin. Työvuorot sijoittuvat kolmena päivänä 7.30-15.30 välille, kahtena päivänä 10.30-19.30 välille.
Lämminhenkiseen työporukkaamme kuuluu tällä hetkellä kaksi eläinlääkäriä, kaksi klinikkaeläinhoitajaa, tekninen avustaja/ asiakaspalvelija sekä toimistokoira. Etsimme tiimiimme täydennystä, nyt tarvittaessa töihin kutsuttavaa, jo valmistunutta klinikkaeläinhoitajaa. Pestin vakinaistaminen tulevaisuudessa on mahdollista.
Toivomme sinulta
- Kohtaamistaitoja. Me pidämme työstämme, ja se saa näkyä myös asiakkaalle. Asiakaspalvelu kuuluu meillä kaikille.
- Anestesiaosaamista. Anestesiat kuuluvat hoitajiemme päivittäiseen työhön, ja haemme ensisijaisesti anestesiataitoista hoitajaa.
- Eläintenkäsittelytaitoja. Otamme vastaan myös pelkopotilaita ja pyrimme aina eläinystävälliseen kohtaamiseen.
- Paineensietokykyä. Päivät voivat olla ajoittain hyvin hektisiä ja kiireisiä, joten paineen alla toimiminen on meillä tärkeää.
Tarjoamme sinulle:
- Tuurauksia kalenterin täytteeksi tai kokemuksen kerryttämiseksi.
- Hyvän lähtöpalkan osaamiseen mukaan.
- Koko tiimin tuen ja iloisen ilmapiirin.
- Omien lemmikkien edullisen hoidon.
Työhakemukset ja lisätietoja sähköpostitse: ria@nummelanelainklinikka.fi
Kerrothan yhteydenotossasi jotain itsestäsi ja liitä mukaan CV.
15.9.2025
Espoon kaupungineläinlääkärin vastaanotto, Espoo
Etsimme oma-aloitteista ja asiakaspalveluhenkistä klinikkaeläinhoitajaa kaupungineläinlääkärin vastaanotolle Espooseen.
Tarjoamme monipuolisia klinikkaeläinhoitajan tehtäviä kuntapraktiikassa, keskeisellä paikalla Espoon Olarissa.
Klinikkaeläinhoitajan sijaisuudessa sinulta edellytetään alaan liittyviä opintoja ja/tai työn kautta hankittua osaamista. Lisäksi on tärkeää, että omaat hyvät asiakaspalvelutaidot ja hyödynnät työssä vahvaa oma-aloitteisuuttasi sekä organisointikykyäsi. Klinikan käytössä on KliniQ -potilastietojärjestelmä, joten sen tunteminen on sinulle eduksi. Potilastyö on osittain päivystysluonteisen kiireistä, joten hyvä paineensietokyky on myös eduksi tässä tehtävässä.
Klinikkaeläinhoitajana toimit osana Espoon kaupungineläinlääkärivastaanoton viisihenkistä tiimiä. Osallistut aktiivisesti klinikan toiminnan ylläpitämiseen, huolehdit ajanvarauksista sekä neuvot omistajia puhelimitse ja vastaanotolla. Lisäksi avustat eläinlääkäreitä toimenpiteissä ja teet osaltasi erilaisia välinehuollon tehtäviä. Vastaanottomme on avoinna vain arkisin virka-aikaan.
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta.
Työpaikan nimi ja osoite: Ympäristöterveydenhuolto, Kaupungineläinlääkärin vastaanotto, Pihatörmä 1 A, 02240 Espoo
Työaika: 38h 15min /vko
Tehtävä on määräaikainen ajalle 6.10.2025 - 27.2.2026
Klinikkaeläinhoitajan pätevyyden omaavalla henkilöllä on mahdollisuus jatkaa vakituisena määräaikaisuuden jälkeen.
Kelpoisuusvaatimukset: Sijaisuudessa edellytetään alaan liittyviä opintoja tai työn kautta hankittua osaamista.
Tehtävässä edellytetään hyviä asiakaspalvelutaitoja, hyviä työyhteisötaitoja sekä kykyä oma-aloitteiseen työskentelyyn.
Arvostamme kokemusta monipuolisista klinikkatyötehtävistä sekä KliniQ-potilasjärjestelmän käytöstä.
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta.
Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan 15.-16.9.2025. Lisätietoja antaa ajalla 15.-16.9.2025 johtava kaupungineläinlääkäri Mari Nevas, p. 040 506 1369
02.09.2025
Porvoon Eläinlääkäriasema Oy, Porvoo
Porvoon Eläinlääkäriasema Oy etsii klinikkaeläinhoitajaa.
Olemme silmäsairauksien tutkimukseen ja hoitoon keskittynyt, mutta myös monipuolisesti muuta pieneläinpraktiikkaa tekevä Porvoon Tarmolassa sijaitseva yritys. Vastaanotollamme on silmälaitteiden lisäksi mm. röntgen, ultraääni, hammasröntgen, hammasyksikkö, 2 inhalaatioanestesialaitteistoa, leikkausmikroskooppi, laboratorio.
Etsimme joukkoomme reipasta, itsenäiseen työskentelyyn pystyvää hoitajaa koko- tai osa-aikaseen työsuhteeseen.
Toivomme sinulta:
- palveluhenkistä, iloista asennetta työhön
- kiinnostusta omien taitojen kehittämiseen
- osaamista anestesian valvonnassa ja röntgentutkimuksissa
- hyvää suomen kielen taitoa, ruotsi katsotaan eduksi
Tarjoamme:
- monipuolisen työn
- mukavat työajat; työvuorot sijoittuvat tällä hetkellä ma - pe 8 - 18
- osaamiseen ja kokemukseen perustuvan palkkauksen
Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Työn aloitus sopimuksen mukaan.
Hakemukset palkkatoiveineen sähköpostitse Tarja Kolisojalle osoitteeseen tarja@porvoonelainlaakariasema.fi
Lisätiedot samasta osoitteesta; voit jättää myös soittopyynnön.
01.09.2025
Eläinsairaala Aisti, Vantaa
Klinikkaeläinhoitaja, haluatko olla mukana kehittämässä päivystystyön tulevaisuutta Eläinsairaala Aistissa?
Etsimme kehittäjiä päivystystiimiin, vahvistamaan osaamistamme ja viemään yhdessä toimintaa uudelle tasolle.
Työ sisältää päivystystyötä kaikissa vuoroissa, joten arvostamme joustavuutta, hyvää paineensietokykyä, asiakaspalvelutaitoja ja halua tarttua monipuolisiin tilanteisiin yhdessä tiimisi kanssa.
Voit olla urasi alkutaipaleella tai jo kokenut hoitaja, meille tärkeintä on oikea asenne ja halu kehittyä yhdessä. Päivystyskokemus, sekä kokemus anestesiatoimenpiteissä toimimisesta katsotaan eduksi.
Olemme 24/7 avoinna oleva eläinsairaala Vantaalla ja kuulumme Vireä Groupiin, jolla on toimipaikkoja ympäri Suomea.
Meillä on erityisosaamista eläinneurologiassa ja tarjoamme kattavat palvelut myös ortopediassa, sisätaudeissa, kardiologiassa, oftalmologiassa ja hammashoidoissa.
Käytössämme on nykyaikainen tutkimuslaitteisto; diagnostisen kuvantamisen osalta mm. MRI ja tietokonetomografia, suoradigiröntgen, hammasröntgen ja ultraäänilaitteet. Sairaalassamme on myös kattavat laboratoriolaitteet.
Leikkaussalimme toimivat tarvittaessa ympäri vuorokauden ja voimme suorittaa vaativatkin kirurgiset operaatiot.
Tarjoamme hyvät henkilöstöedut mm. työterveyspalvelut, omien lemmikkien kattavan ja edullisen hoidon. Kannustamme henkilökuntaamme kouluttautumaan haluamallaan osa-alueella.
Palkka työsuhteen alussa on 2300€-2900€/kk (kokoaikainen) kokemuksen mukaan. Työntekijöille maksetaan lauantai- ja sunnuntailisät sekä ilta- ja yölisät.
Tällä hetkellä meillä ei valitettavasti ole tarjota oppisopimuspaikkoja.
Lähetä hakemus ja ansioluettelosi palkkatoiveineen sähköpostilla osoitteeseen: heidi.lindstrom@aisti.info.
Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Heidi Lindström heidi.lindstrom@aisti.info p. 0405697408
Toimithan pikimmiten, haastattelut aloitetaan heti ja paikat täytetään välittömästi sopivien henkilöiden löydyttyä.
Työsuhde alkaa heti tai sopimuksen mukaan.
Tervetuloa Aistilaiseksi!
